torstai 16. helmikuuta 2012

Helmiä


Joulun jälkeen serkkuni kysyi olisinko halukas tekemään hänelle "vartalokorun" juhlia varten. Olin heti mukana. Aluksi oli tarkoitus, että koru olisi kokonaan ketjuista tehty, mutta suunnitelman kehittyessä päädyimme kokonaan helmistä tehtyyn koruun. Suunnittelin muutamia erilaisia versioita, joista serkkuni sitten valitsi mieleisensä. Koru olisi edestä kuin tavallinen kaulakoru, mutta takaa olisi erilaisia helminauhoja.
 Kävin ostamassa erilaisia helmiä, lasisia sekä muovisia, ja yhden valmiin lasihelmikaulakorun. Aloitin korun tekemisen sunnuntaina ja sainkin sen yllättävän nopeasti valmiiksi parissa päivässä.



Mittasin sopivan mittaiset helminauhat, jonka jälkeen suunnittelin kuinka haluaisin helmet taakse ja eteen. Apuna käytin ylhäällä näkyvää upeaa "suunnittelualustaa", jonka tein kartongista.



Koru näyttää siis edestä tavalliselta kaulakorulta, mutta se yhdistyy hartioiden kohdalta takana olevaan helminauhaan.



Etuosan pituutta voi säätää miten itse tykkää vetämällä sitä joko alas- tai ylöspäin. Aluksi pelkäsin että korusta tulisi kuristava, mutta onneksi se asettui (ainakin minulle) hyvin, jolloin se pysyy hyvin paikallaan.



Taakse tuli siis erilaisia ja eri mittaisia helminauhoja, jotka tein ostamistani helmistä. Sommittelin helminauhat tasaisin välein taakse ja kiinnitin ne siimalla ja liimalla.



Kuvasta tuli hieman epätarkka, mutta siitä saa hyvän kuvan millainen koru kokonaisuudessaan on. 
Korun olisi siis tarkoitus olla selästä avonaisen mekon kanssa, jolloin se pääsee kunnolla oikeuksiin. Näissä kuvissa esittelinkin korun itseni päällä, ja uskon että näistä saa ihan hyvän kuvan millainen korusta tuli.



Ostamiani helmiä jäi sen verran yli, että päätin tehdä rannekorunkin. Siitä tuli melko yksinkertainen, mutta sen tarkoituksena ei olekaan viedä koko huomiota.
Olen hyvin tyytyväinen kokonaisuuteen ja korun varsinainen tekeminen olikin yllättävän nopeaa, kun suunnitelman oli tehnyt hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti