lauantai 20. lokakuuta 2012

Aurinkokin melkein paistoi!

Ostin kesällä Varustelekasta kaksi käytettyä miesten paitaa. Värjäsin ne molemmat tumman harmaiksi, ja päätin painaa niihin jotkin kuviot.

Ensimmäisenä painoin seulalla valkoisen printtikuvion. Seulan olin tehnyt jo aiemmin kässässä verhojen kuviointia varten. Päätin käyttää samaa kuviota paitaan, koska sen jälkeen valottaisin uuden kuvion seulaan.

Valotin seulaan sudenkorennon kuvan. Tuo sudenkorento on aiemmin esittelemästäni mustetyöstä otettu yksityiskohta. Sudenkorento sopi hyvin paidan etupuolelle, mutta halusin tehdä taakse vielä jonkinlaisen yksityiskohdan. Leikkasin paidan selkäpuolen yläosan auki ja ompelin siihen läpikuultavan kangasosion.

Nämä paidat ovat tämän hetken suosikkipaitojani!!












keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Sadetta

Moikka taas pitkästä aikaa!
Koko kesä menikin ilman uusia päivityksiä, mutta nyt ajattelin taas ryhdistäytyä.
Ajattelin vaihtelun vuoksi esitellä pari kuviksen työtä; ensimmäinen on musteella tehty keskusornamentti ja toinen akvarellityö.

Molemmat työt onnistuivat mainiosti ja sen kunniaksi ne pääsivät kehyksiin asti. Tuo mustetyö ei ole vielä löytänyt lopullista paikkaansa, joten kuvasin sen tyylikkäästi lipaston päällä. Akvarelli sen sijaan pääsi Big Ben-kuvan tilalle sängynpäädyn päälle.









 Mitäs tykkäätte?